Thursday, September 23, 2021
Vaelluksilla joutuu tekemään kompromissejä monessa asiassa. Kaikki lähtee reissun suunnitelusta ja varusteiden pakkaamisesta, mutta valintoja tulee vastaan vielä kesken vaelluksenkin. Olet todennäköisesti myös ottanut valokuvia hienoista maisemista ja tehnyt joka kerta myös niihin liittyvän valinnan. Räpsäistekö kuvan lonkalta vai alatko etsiä National Geographicin kanteen kelpaavaa kuvakulmaa? Tai ehkä valinta koskee...
Itse ainakin lukeudun niihin henkilöihin, jotka hakevat mielellään paljon ennakkotietoa ennen uusien varusteiden hankkimista. Teinkin hyvin kattavan pohjatyön ennen kuin kaksi vuotta sitten päädyin ostamaan omassa budjetissani poikkeuksellisen kalliin makuualustan. Halusin vanhaa alustaani huomattavasti pienemmän paketin, jonka päällä on mukava nukkua ja johon voi luottaa pitkilläkin vaelluksilla. Harkinnan jälkeen päädyin Expedin...
Sooloreissujen suunnittelu ja tekeminen on naurettavan helppoa. Heti kun mukaan tulee lisää porukkaa, alkaa aikataulutus ja muu säätäminen tuottaa enemmän päänvaivaa. Näillä perusteilla päädyin myös keväällä 2019 lähtemään itsekseni Evolle, tällä kertaa kahden yön reissulle. Ainoa suunnitelmani oli viettää pieni hermoloma ja rentoutua kevätsään syleilyssä keskellä Evoa. Tämä oli myös...
Täytyykö aina virittää kallis kamerakalusto esille saadakseen hyviä kuvia? No ei todellakaan. Vanhan viisauden mukaan paras kamera on se, joka on mukana. Huomaan ainakin itse monesti reissuilla, että järkkäri on vaelluksen aikana rinkassa ja kaivan sen esille vain pidemmillä tauoilla. Puhelin puolestaan on aina taskussa ja sillä on vaivatonta napata...

Luetuimmat just nyt!

Välineet

Luomulusikka

1
Aurinko paistoi sunnuntaina ja niinpä lähdimme käymään Pirunpesällä. Matka sujui mukavasti, mutta kallion ääressä oli muitakin reippaita ulkoilijoita, joten päätimme etsiä vähän rauhallisemman paikan ja...

10 minuuttia riittää kuvan muokkaamiseen

0
Vaelluksilla joutuu tekemään kompromissejä monessa asiassa. Kaikki lähtee reissun suunnitelusta ja varusteiden pakkaamisesta, mutta valintoja tulee vastaan vielä kesken vaelluksenkin. Olet todennäköisesti myös ottanut valokuvia...

Pieni opetus huonoista varustehankinnoista

1
Kaikki parisuhteessa elävät ja yhtään vakavammin retkeilyä harrastavat ihmiset törmäävät jossain kohti samaan tilanteeseen: puolison uteliaisuus vie voiton epäilyksestä ja alatte suunnitella ensimmäistä, yhteistä...

Ravinto

Reissut