Vaellusvideoita, retkiruokaa ja asiaa varusteista - tilaa Ulkoilmamiesten YouTube-kanava!

Joskus sattuu kohdalle sellainen reissu, jonka kommellukset tekevät siitä kertomisen arvoisen. Viimeisin Evolla yöpyminen menee esimerkiksi tähän kategoriaan.

Jälkikäteen ajatellen on helppo todeta merkkien olleen ilmassa jo alkumetreiltä asti. Olin jotenkin hävittänyt ainoat kelvolliset talvihanskat, joten ensimmäinen pysäkki kotoa lähdettyä olikin lähin Prisma. Uudet hanskat löytyivät onneksi sopuhintaan ja varsinainen matka pääsi alkamaan.

Suunnitelmana oli siis ajaa illalla Evon retkeilyalueelle, jättää auto parkkiin ja taittaa parin kilometrin patikka Sorsakolun laavulle.

Automatkalla käytiin suurin piirtein seuraavanlainen keskustelu:

– Ottiko kukaan vessapaperia?
– Eipä tullu mieleen.
– No onko mitään sytykettä?
– Ei muuten oo sitäkään. Otetaan autosta jotain paperia mukaan, niin saadaan helpommin tulet tehtyä.

Kaikillahan pitäisi olla jonkunlainen checklist tavaroista, jotka kulkevat ihan automaattisesti metsässä mukana. Ehkä semmoisen oppii siinä vaiheessa, kun kertaalleen unohtaa jotain näin oleellista kotiin.

Synkmetsän siimekseen

Tammikuussa on iltaseitsemältä jo täysin pimeää. Evon metsissä, kaukana asutuksesta ja isoista teistä on vielä pimeämpää. Parkkipaikalla pimeys pääsi silti yllättämään, kun Passatin valot sammuivat ja näimme ensimmäistä kertaa ympäröivän mustuuden.

Ahkio pakattiin melko tummassa ympäristössä.

Pieni lumisade toi vielä oman lisänsä tunnelmaan, kun aloimme otsalamppujen valossa pakata telttatarvikkeita ahkioon. Majoitteena meillä oli ehta sissiteltta kamiinoineen, joten ahkio oli pienellekin matkalla ihan perusteltu ratkaisu.

Lähdimme tarpomaan lumista polkua pitkin kohti päämääräämme. Maasto oli säkkipimeässä ajoittain melko haastavaa kivikoiden, jyrkkien nousujen ja laskujen takia. Suurimmat ongelmat koituivat ahkiosta, jonka kuorman olimme onneksi sitoneet naruilla tiukasti kiinni. Pulkka kynti maata välillä kyljellään ja ajoittain katollaan.

Evolla uskaltaa onneksi liikkua pimeänkin aikaan, koska reitit on merkattu todella kiitettävästi heijastavilla merkeillä, jotka kimmelsivät kauas otsalamppujen loisteessa. Pian huomasimmekin jo olevamme yli puolimatkassa ja samalla tajusimme erään toisenkin asian.

– Ne paperit jäi muuten autoon.

Eli olimme lähteneet telttailemaan talvella ilman mitään sytykkeitä. Bear Grylls olisi varmasti ylpeä näistä selvitysmisvaistoista.

Laavulle kulki kaksi reittiä, josta valitsimme lyhyemmän. Tässä vaiheessa olimme jo hienosti yli puolen matkan.

Perillä, eikun ei sittenkään

Kaikesta huolimatta kävely sujui melko mutkattomasti ja ennen pitkää edessämme näkyi jo kaivattu Sorsakolun laavu.

Lähdimme välittömästi hakemaan polttopuita vieressä olevalta vajalta, jossa vaanikin seuraava yllätys. Vajassa oli vain muutama metrin mittainen mäntyhalko, eikä jälkeäkään sahasta saati kirveestä. Toisen oven takaa paljastui sentään ulkohuussi – jossa ei kuitenkaan ollut vessapaperia.

Pohdimme hetken aikaa mahdollisia vaihtoehtoja. Ruokaa saisimme tehtyä kaasukeittimellä, mutta nukkuminen ei onnistuisi kylmässä. Seuraavalle laavupaikalle oli onneksi ihan siedettävä matka ja päätimme lähteä koittamaan onneamme siellä. Käytännössä toinen vaihtoehto olisi lopettaa retki tähän pisteeseen ja lähteä kotiin.

Jos toisella laavulla odottaisi yhtä huono tilanne, olisi meidän pakko palata nöyrinä takaisin autolle.

Tunnelma oli siis hieman jännittynyt. Näinkin pienen reissun aikatauluttaminen ei ole enää ihan itsestäänselvyys, joten seuraava tilaisuuttaa joutuisi odottelemaan taas turhan pitkään.

Aikaa säästääksemme päätimme oikaista pienen lammen poikki, kunnes GPS:n tutkailu paljasti meidän kulkevan väärään suuntaan. Käännyimme siis jyrkän ysikymppisen oikealle ja palasimme kuuliaisesti takaisin polulle.

Samainen polku olisi lähtenyt siis suoraan alkuperäisen laavun vierestä, mutta onneksi ylimääräinen mutka ei ollut kovin suuri. Pienen patikan jälkeen kohtasimme kuitenkin vielä yhden takaiskun. Kartassa näkyvä risteys olikin päässyt livahtamaan ohitsemme, tarkemmin sanottuna juuri jäällä tarpomisen aikana.

Niinpä käännös kasvoi yhdeksästäkymmenestä asteesta jo sataankahdeksaankymmeneen, kun hieman sadatellen lähdimme samaa polkua takaisin kohti pimeydessä odottavaa risteystä.

Tällä kertaa osasimme onneksi olla valppaina ja käännyimme oikeasti risteyksestä kohti seuraavaa laavua. Mutta kuinka ollakaan, parisenkymmentä metriä myöhemmin huomasimme vieressä kookkaan rakennuksen, joka paljastui komeaksi halkovajaksi.

Oikoreitin takia olimme välttyneet oikealta risteykseltä ja myöskin halkovajan näkemiseltä. Helpotus tuntui käsinkosketeltavalta tuijottaessamme tarkasti pinottujen koivuklapien ylenpalttisuutta.

Tutkailimme hetken karttaa, josta kävi ilmi nykyinen sijaintimme. Olimme noin sadan metrin päässä Sorsakolulta, josta olimme epätoivoisina lähteneet kohti seuraavaa laavua.

Että semmoinen kiva lisämutka.

Kiiruhdimme siis takaisin laavulle, jätimme ylimääräiset tavarat odottamaan ja palasimme halkotöihin täyttämään ahkion sopivilla klapeilla.

Tulet syttyivät onneksi ilman taistelua ja pian oli nälkä saatu hienosti kuriin. Viimeinen pakollinen iltapuhde oli enää sissiteltan kokoaminen. Tapahtumaketjuun olisi sopinut vähintään keskisalon puuttuminen, mutta majoittuminen sujui yllättäen ihan ongelmitta.

Onneksi iltaa oli vielä mukavasti jäljellä, joten istuskelimme kaikessa rauhassa tulilla ennen telttaan siirtymistä. Tässä vaiheessa olotila oli helpottunut ja mukavan rauhaisa, niin kuin aina luonnon keskellä.

Huomenta! Nyt on hyvä olla.

Yön aikana kamiinan tulet pääsivät sammumaan pariin kertaan, mutta siltä ei oikein voi välttyä ilman jatkuvia kipinävuoroja. Pakkanen pysyi sentä hyvin maltillisena ja uni maistui paremmin kuin hyvin.

Vieraasta paikasta on hauska herätä, varinskin jos sinne on saapunut vasta pimeän tultua. Maaston muodoista ei ollut mitään havaintoa ja viereiset lammetkin avautuivat paljon selkeämpinä eteemme.

Päivänvalossa oli myös helppo huomata eilisen kiertoreittimme naurettavuus. Pyörimme ehkä kymmenen metrin päässä selkeästä kyltistä, jossa kerrottiin halkovajan olevan sadan metrin päässä laavulta. Vaja itse asiassa näkyi varsin hienosti laavulle saakka.

Ulkona nukkuessa turhat huolet unohtuvat. Eilisen kommellukset olivat sitä paitsi varsin harmittomia ja toivat retkeen vain pientä seikkailun makua.

Söimme Sorsakolulla vielä leppoisan aamiaisen tymäköiden kahvien kera ja aloimme vähitellen pakkailla kamppeita kotimatkaa varten. Lähdön hetki on aina hieman haikea, mutta onneksi rauhaisa kävely metsän läpi on itsessäänkin varsin mukavaa.

Sitä paitsi tulomatkalla Evon maasto oli jäänyt meiltä täysin huomaamatta. Reitin varrelta löytyi nimittäin aika hienoja lohkareita, joita jäimme toviksi ihmettelemään.

Kaikista erheistä huolimatta selvisimme reissusta melko kunnialla ja into seuraavaa telttailua varten on taas kova. Jos tästä jotain pitäisi oppia ensi kertaa varten, niin matkavarustukseen lisätään ehdottomasti kirves, ja sytykkeet tarkistetaan kahteen kertaan ennen lähtöä.

Vastaa