Ulkoilmamiesten Outdoor-seinäkalenteri vuodelle 2019 on nyt myynnissä! Tilaa omasi 15€ hintaan käyttämällä kassalla koodia KUUKKELI. Klikkaa itsesi kauppaan tästä linkistä.

Aloitimme juuri uuden ja melko erilaisen sarjan. Loimua voisi luonnehtia keskusteluohjelmaksi tai vaikka visuaaliseksi podcastiksi, jossa juttelemme nuotion loimussa erilaisista retkeilyyn ja vaeltamiseen liittyvistä aiheista.

Ensimmäinen jakso on nyt julkaistu eli ei muuta kuin katselemaan. Mikko ja Toni käyvät läpi idean syntyä, kertovat hieman omista taustoistaan ja muistelevat lopuillaan olevan vaellusvuoden 2018 reissuja.

Seuraavissa osissa pureudutaan tarkemmin muun muassa menneen kesän suurimpaan vaellusreissuun Kebnekaisen ympäristössä, keskustellaan ravinnon tärkeydestä ulkona liikkuessa ja kerrotaan kokemuksia toimiviksi havaituista varusteista.

Videon lisäksi turinat on saatavilla myös ääniklippeinä SoundCloudin kautta ja pikapuoliin myös (toivottavasti) iTunesin podcasteissa.

Klikkaa itsesi ensimmäiseen videoon joko tästä linkistä tai kuuntele turinat SoundCloudista painamalla tästä.

Tämä on meille aika uusi ja innostava aluevaltaus, joten otamme kaikkea palautetta vastaan erittäin mieluusti!


Vastaa