Lapakiston luonnonsuojelualue, Nastola

Mainos

Kun aurinkoinen kesäsunnuntai koittaa, on ulkoilmamiesten aika lähteä ulkoilemaan. Kohteena oli paljon kehuja kerännyt Lapakiston luonnonsuojelualue, joka sijaitsee Nastolassa, hieman Lahdesta itään.

Navigaattori ohjaa onneksi suoraan perille ja matkan varrella on lisäksi hyvät opasteet. Perillä kannattaa kuitenkin varautua täyteen tupattuun parkkialueeseen. Ainakin tällä kertaa aurinkoinen sunnuntaipäivä oli ajanut muutkin ulkoilijat liikkeelle, joten jouduimme jättämään auton tien viereen. Lähtöpaikasta riippuen kannattaa siis harkita myös polkupyörillä kulkemista tai ainakin pakata koko matkaseurue yhteen autoon.

Ensimmäinen iso plussa löytyi heti opastetaulun vierestä. Laatikossa oli nimittäin tarjolla paperikarttoja, ja vieläpä värillisinä. Alueella kulkee muutama eri värillä merkitty polku, mutta päätimme yhdistellä niistä oman kokonaisuuden.

Reitin alussa piipahdimme varsinaisella Lapakisto-lammella, jonka rannassa on kyllä huikean hieno levähdyspaikka. Meidän matkamme oli kuitenkin vasta aluillaan, joten jatkoimme pikaisesti kohti varsinaista kierrosta.

Suunnittelimme näppärältä vaikuttavan kierroksen, joka kulkee yhteensä neljän vesialueen ja parin nähtävyydeksi merkityn kohteen ohi. Ensimmäinen näistä nähtävyyksistä oli alkutaipaleella vastaan tullut kalliovyörymä, joka oli kieltämättä varsin jylhän näköinen.

Hienoja maisemia riitti kyllä muuallakin. Maasto on mukavan vaihtelevaa rantoineen, mäkineen ja kallioineen.

Ahvenlammin päässä pidimme evästauon, johon kuului makkaraa, kuivattua jauhelihaa ja tymäkät pannukahvit. Nuotiopaikalle voi tulla kyllä huolettomin mielin, sillä polttopuita oli paljon, ne olivat hyvin suojassa ja vierestä löytyi jämäkkä Fiskarsin kirves.

Kaikki taukopaikat on rakennettu huolella, penkkejä on reippaasti ja yleisilme on varsin siisti. Myös reitillä näkyneet lukuisat lapsiperheet kertoivat omaa kieltänsä paikan siisteydestä. Täällä viihtyäkseen ei todellakaan tarvitse olla ahavoitunut eräkonkari.

Meillä kokonaismatkaa kertyi noin kahdeksan kilometriä ja aikaa siihen kului yli viisi tuntia. Tahti oli siis melkoisen verkkaista, mutta näin hienoista maisemista kannattaakin nauttia ihan ajan kanssa.

5 KOMMENTIT

Vastaa