Viime vuoden kevättalvella tarjoutui mahdollisuus lähteä viikon reissulle 20.-26.3.2016 Inariin Kaldoaivin erämaahan riekkojahtiin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun lähdin suksien ja ahkion kanssa telttamajoitukseen talviseen Lappiin. Jännitystä ja epätietoisuutta oli siis ilmassa.

Matkaan lähdin isäni kanssa. Hänellekkin tämä talvinen vaellus ja metsästys yhdistettynä oli uusi asia. Ihan untuvikkoja emme kuitenkaan olleet, sillä monta metsästysreissua on tullut tehtyä talvisissa olosuhteissa. Perusteet siis löytyivät, mutta paljon oli mahdollista oppia uutta.

Valmisteluihin ennen reissua kuului tarvittavien varusteiden hankkiminen. Ahkiot ja talvimakuupussit saatiin lainaan tuttavilta. Sukset löytyivät isältäni. Lainattiin myös isompi teltta joltain isän kaverilta. Jäi kyllä vähän mysteeriksi oliko teltta itse tehty vai jonkun valmistajan. Kokoa sillä ainakin riitti ja täytti sopivasti toisen ahkion.

Loput varusteista löytyivätkin jo omasta takaa. Lämmintä vaatetta leirielämään ja kevyempää vaatetta liikkumiseen suksilla. Koska liikuttiin ahkiot perässä, niin varusteita pystyi varaamaan reilusti. Emme kuitenkaan täysin tienneet mitä odottaa Kaldoaivin olosuhteilta.

Muonituksen suunnittelu oli ainut helppo asia talvisiin olosuhteisiin. Pakastimesta isompi hirvipaisti uuniin ja siitä jaettiin jokaiselle päivälle oma annos kahdelle hengelle. Aamupalaksi puuro ja siihen kiisselisekoitukset päälle, niin ei ala maistumaan puulta. Päivälle pikaiseksi lounaaksi jotain nopeasti lämmitettävää, tässä aika hyvä oli perus roiskeläppä. Illallinen koostui sitten riisistä tai pastasta sekä hirvenlihasta. Koska pakkasta oli reippaasti, niin kaikki säilyi hyvin koko viikon.

Hirvipaistin valmistelua Eestinajokoira Ellan tiukassa valvonnassa.
Hirvipaistin valmistelua Eestinajokoira Ellan tiukassa valvonnassa.

Kuusi päivää kun syö hirvenlihaa pastan tai riisin kera, niin ei tarvitse hetkeen hirveä valmistaa. Kaikki muistaa lapsuuden piparkakkutaikinaöverit, you get the point.

Auto täyteen tavaraa ja matkaan mars. Lähdimme Suomussalmelta sunnuntaina aamuyöstä ajelemaan kohti Inaria ja olimme perillä joskus klo 13.00 tienoilla. Auto jätettiin parkkiin Inarin ja Utsjoen rajalle. Varusteiden määrä tuntui hurjalta kun purimme ne autosta ulos ahkioihin pakkaamista varten. Kaikki tosin saatiin mahtumaan vaikka ahkiot pullistelivat täpötäynnä. Matkaan kohti ensimmäistä leiriä lähdettiin n. klo 15.00 aikaan.

Jottijärvi

Ensimmäinen etappi oli Jottijärvi ja siellä sijaitseva kota. Matkaa autolta sinne tuli n. 15km. Keli oli mahtava. Aurinko paistoi ja pakkasta oli reilu viisi astetta päivällä. Hanki kantoi ahkiota hyvin n. 60% matkasta, loput 40% lumi upotti hieman tai hieman liikaa. Heti ensimmäisenä päivänä tuli opittua, että ahkion vetäminen perässä ei ole mikään itsestäänselvyys. Pienikin nousu tuntui ja jos lumi upotti, niin hiki alkoi virrata. Jottijärven kodalle saavuimme n. klo 20.30 aikoihin. Oli mahtava hiihtää viimeiset kilometrit Jottijärven ylitse kirkkaassa kuun valossa. Hetki ennen perille tuloa taivaalle ilmestyi vielä kauniin punaiset revontulet toivottamaan matkaajat tervetulleeksi. Pakkanenkin oli jo noussut yli -15 °C, oli siis hyvä aika saapua perille.


Jottijärven kodalla yövyimme ensimmäiset kaksi yötä. Ensimmäisenä aamuna nukuimme vähän pidempään ja vasta ennen puoltapäivää aloimme valmistautua jahtiin lähtöön. Kota sijaitsi kelkkareitin varrella ja samaan aikaan kun aloittelimme päivää saapui paikalle moottorikelkoilla paikallinen matkailuyrittäjä ja hänen seitsemän turistia Tšekeistä paistamaan makkaraa. Jätkät oli ihmeissään, että kuka hullu täällä nyt on yöpynyt ja meinaa vielä yöpyä kokonaisen viikon. Vaihdettiin siinä vähän kuulumisia ennenkuin itse lähdimme jahtiin ja turistit jatkoivat kelkkoineen kohti Inaria. Seuraavan kerran nähtiinkin sitten muita ihmisiä vasta kun päästiin takaisin sivistyksen pariin.


Itse metsästin järven ympäristössä ja isäni koitti pääasiassa pilkkiä harjuksia. Ensimmäisen päivän saaliiksi tuli yksi harjus ja muutama näköhavainto riekoista. Riekonjälkiä oli paikat täynnä ja niitä oli jännä seurata pitkin Jottijärven ympäristöä. Ensimmäisenä päivänä kokeilin myös kestääkö hanki mennä lumikenkien kanssa. Metsästys kuitenkin on hieman helpompaa niillä kuin suksilla. Hanki ei tosin kestänyt tarpeeksi ja lumikengät jäivät ahkion pohjalle loppureissuksi. Iltapalaksi hirvipaistia ja makuupussin lämpöön. Ensimmäisenä yönä pakkanen oli laskenut -20 °C ja toisena yönä se oli -22 °C. Eipä tuo makuupussissa haitannut.


Toisena päivänä minä taas metsästin aamupäivän ja isäni kalasteli. Ensimmäinen takaisku varusteiden kanssa tuli aamulla. Hiihdin riekkojen perässä ja yhtäkkiä toinen jalkani upposi reilun metrin lumihankeen. Pikaisesti selvisi, että oikean suksen side oli hajonnut. Muovinen side ei näköjään kestänyt kovia pakkasia ja napsahti toiselta puolelta poikki. Siitä sitten parin kilometrin hiihto leirille toisen jalan ollessa irti suksesta. Parit ärräpäät ja kaatumiset tuli, kun joutui laskemaan tai nousemaan mäkiä. Siteeseen tehtiin leirissä naruviritykset, jotta sillä pystyi taas hiihtämään.

Note to self: muista ostaa erikokoisia irtohihnoja, niin ei tarvitse naruista tehdä suksiin siteitä.

Toinen muovinen asia mitkä ei kestänyt talvista menoa olivat isäni sauvojen sompat, eli ne suksisauvojen päässä olevat härpäkkeet, jotka estävät sauvojen painumisen lumeen. Sauvojen sompa oli rakennettu niin, että metalliseen renkaaseen oli kiinnitetty muoviset levikkeet. Toisen sauvan sompan muoviset osat hajosivat kokonaan ja toisessa oli nähtävissä pieniä murtumia . Asia saatiin korjattua niin, että otettiin muovisesta sohjokauhasta se kauhaosa irti ja kiinnitettiin se kokonaan hajonneen sompan päähän teipillä ja rautalangalla. Toisen sauvan sompaa sitten vain vahvistettiin rautalangalla ja teipillä. Paikkaus toimi ja piti koko reissun! Ainut miinuspuoli oli, että sauvojen metallikärjet eivät enään päässeet puremaan niin syvälle kuin olisi tarkoitus, joten liukkaissa ylämäissä pito oli vähän niin ja näin. Note to self again: hanki varasompia, elämä helpottuu.

Puolenpäivän aikaan aloimme purkamaan leiriä ja valmistautumaan siirtymistä varten kohti Nikolaslompoloa, joka olisi seuraava leiripaikkamme. Matkaa Nikolaslompoloon tulisi n. 10 kilometriä mukavassa -5 °C pakkasessa.

Seuraava takaisku tuli varsin pian kun aloin kiinnittämään ahkiota. Ahkioni vetovaljaiden toisen aisan kiinnike oli irronnut. Kiinnike oli ollut mutterilla kiinni ja se oli ilmeisesti löystynyt ja irronnut leirissä ahkiota siirrellessä. Eikä sitä mutteria tietysti löytynyt lumihangesta. Tämä pikku ongelma korjattiin rautalangalla ja se kiinnike pitikin sitten loppuun asti. Sama asia oli tapahtunut kun siirryimme autolta kodalle. Puolessa välissä matkaa irtosi minulta toisen puolen aisan kiinnike vetovaljaista ja tajusin heti, että siipimutteri on löystynyt ja irronnut. Siinä oli kuitenkin onni onnettomuudessa ja hanki oli kova, joten siipimutteri löytyi muutaman metrin päästä kun palasi omia jälkiä takaisin.


Mutta kuitenkin, varusteet saatiin korjattua ja nyt matka pääsi jatkumaan kohti Nikolaslompoloa. Siitä ja loppureissuta lisää osassa 2/2.

Vastaa