sunnuntai, toukokuu 26, 2019

Vaellus Kebnekaisen ympäri kesällä 2018

Mikko ja Toni kävivät kesällä tutustumassa Ruotsin komeimpiin vaellusmaastoihin. Reissu alkoi heinäkuun 27. päivä ja paluu kotimaisemiin tapahtui viikkoa myöhemmin.

Saldoksi jäi molempien tähänastisen vaellusuran hienoin reissu ja tunnin verran videomateriaalia, joka löytyy alempaa neljässä osassa. Lisäsimme vielä samaan pakettiin pientä infopakettia ja koko reissua käsittelevän juttutuokion nuotion ääressä.

Vinkit vaeltamiseen Ruotsissa – Kebnekaisen ympäristö kesällä

Yhden reissun kattavalla kokemuksella voin todeta, että Ruotsi on mahtava vaelluskohde. Maisemat ovat uskomattomia ja korkeuserot paljon suurempia kuin Suomen puolella. Vaellukselle on suhteellisen...
video

Vaellus Kebnekaisen ympäri, osa 1: Alkumatkan haasteet

Vaellusreissu Ruotsiin kuulosti alusta alkaen loistavalta seikkailulta. Aloimme ideoida matkaa jo kevään puolella, vaikka lähtö ajoitettiin vasta heinä-elokuun vaihteeseen. Vihdoin h-hetki koitti ja lähdimme Tonin...
video

Vaellus Kebnekaisen ympäri, osa 2: Unnan laakso

Kolmas reissupäivämme alkoi märissä merkeissä. Sateesta ei enää herättyämme ollut tietoakaan, mutta kohtasimme heti muutaman jäisen kylmän ja turhan syvän puron. Ei muuta kun...
video

Vaellus Kebnekaisen ympäri, osa 3: Nousuja ja laskuja

Edellinen päivä oli ollut melkoisen haastava ja uni maistui todella hyvin. Uusi aamu näytti onneksi huomattavasti paremmalta, varsinkin kun nautimme hyvin rauhallisen aamupalan ennen...
video

Vaellus Kebnekaisen ympäri, osa 4: Kaikki loppuu aikanaan

Lähdimme viimeiseen kokonaiseen vaelluspäivään hienolta leiripaikalta. Sää näytti jälleen oikein mainiolta, joten täytimme vain vesipullot viereisestä purosta ja jatkoimme nousua ylemmäs sortsit jalassa. Aamusta alkaen...
video

Loimu S1E2: Kebnekaisen vaelluksen valmistelu ja siinä tapahtuneet virheet

Mikko ja Toni kävivät kesällä tekemässä ensimmäisen Suomen rajojen ulkopuolelle suunnanneen vaelluksensa. Kohteena oli vanha kunnon Kebnekaise ympäristöineen. Reissun suunnittelu alkoi karkeasti puolisen vuotta ennen...