Kevät on tullut siihen pisteeseen, että vedet alkavat virrata vapaana ja kovat pakkasetkin ovat lähinnä muisto menneisyydestä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että viluisemmatkin retkeilijät uskaltautuvat vähitellen pois kodeistaan ja pääsevät nauttimaan talven jälkeen heräilevästä luonnosta.

Myös ulkoilmamiehet lähtivät testaamaan kesäkauden retkeilykuntoa Repoveden kansallispuistoon. Pitkällisen aikataulujen yhteensovittelun jälkeen kalenterista varattiin kahden yön reissu huhtikuun viimeiselle viikonlopulle.

Myöhäisen kevään takia jäät olivat vasta hiljattain lähteneet järvistä ja Ketunlossikin oli avattu vasta muutamia päiviä aikaisemmin. Lisäksi sääennuste povasi sadetta lähestulkoon koko viikonlopun ajalle. Ulos on kuitenkin pakko päästä, eikä plussan puolelle jäävä lämpötila ja pieni tihkusade muodosta kuitenkaan kovin rankkaa yhdistelmää. Kyllä tästä varmaan selviää.

Yllätys oli kuitenkin varsin mukava, kun saavuimme eteläiselle parkkipaikalle kello kahdeksan aikaan illalla. Taivas oli käytännössä pilvetön ja ilta täysin tyyni. Lapinsalmen riippusiltaa ylittäessämme laskeva aurinko loisti lämpimän keltaista valoaan suoraan yllemme.

Olimme sen verran myöhään liikenteessä, että päätimme leiriytyä pikaisesti Kapianiemen tulentekopaikalle. Kalaonni ei ollut puolellamme, mutta muuten Repoveden ilta kohteli hyvin. Paikalle saapui pari muutakin seuruetta, joiden kanssa ilta kului leppoisasti eteenpäin. Terveiset vaan Helsingin polkujuoksijoille ja Kuopion naisille jos satutte lukemaan!

Vietimme pienen nautiskeluhetken tyynessä illassa.

Yksi päivä irti arjesta

Olen edelleen sitä mieltä, että reissuun kannattaa lähteä jo samana iltana työpäivän jälkeen. Silloin viikonloppuunkin saa mahtumaan kokonaisen ulkoilupäivän, jolloin herää ulkoa, viettää koko päivän ulkona ja menee vielä nukkumaankin ulkona. Fiilis on ihan erilainen, kun ei yhtenä päivänä tarvitse miettiä oikeasti yhtään mitään.

Lauantaille olimme suunnitelleet vähän pidemmän siirtymän, joka veisi meidät Kuutinkanavan kautta Mustalammin näkötornille ja Valkjärven ympäri kohti Kirnukankaan laavua. Herätyskello soi varuiksi yhdeksältä ja uni maistuikin mainoisti viime hetkiin saakka.

Syvä rauha huokui kaikesta ympärillämme.

Polkujuoksijat olivat jo pakanneet kamansa hyvissä ajoin ja lähteneet lenkilleen. Myös kuopiolaisten aikataulu osoittautui meitä aikaisemmaksi, kun teltoista kömpiessämme ehdimme vain pikaisesti toivottaa hyvät huomenet lähtövalmiudessa olleelle kolmikolle. Jäimme siis kaksin syömään tuhdin aamupalan ja pakkailemaan vähitellen omia kamojamme.

Patikoiden kohti korkeuksia

Mukavauudenhaluinen retkeilijä saa pakattua uskomattoman paljon tavaraa pelkälle viikonloppureisullekin. Kuutinkanavalta alkava jyrkkä nousu pisti ainakin miettimään varustemäärän järkevyyttä. Syksyllä olisi kuitenkin tarkoitus lähteä vaeltamaan hippasen verran haastavampaan maastoon.

Selvisimme kuitenkin noususta ja askel alkoi vähitellen taas rullata mukavasti eteenpäin. Mustalammin näkötornia lähestyessämme jätimme suosiolla rinkat polun viereen ja kiipesimme vuorelle ilman turhia kantamuksia. Mäen päälle rakennetusta tornista avautui todella hienot näkymät varsinkin luoteeseen, jossa Olhavanvuori nousee lähes pystysuorana lammen rannalta kohti korkeuksia.

Mäen päälle rakennettu torni on hieno näköalapaikka.

Pakollisen maisema-annoksen nautittuamme matka jatkui kohti lounastaukoa Valkjärven rannalla. Sukeltajanniemi on sekä leiri- että taukopaikkana suhteellisen suosittu, mutta me pääsimme sytyttelemään tällä kertaa nuotion aivan rauhassa. Pussipasta, tonnikala ja reipas voinokare keittyivät kaasuleikin lämmössä jälleen ihmeellisen hyväksi seokseksi. Kahvien jälkeen Eero kävi vielä kokeilemassa kalaonneaan, mutta Ahti oli edelleen hyvin pihtaavalla päällä talven jäljiltä.

Reissun kalasaalis: nolla.

Nälässä emme silti joutuneet elämään, koska tavaraa oli tosiaan vähintään riittävästi mukana. Lähdimme puolitoistatuntiseksi venähtäneen tauon jälkeen tallustelemaan hiljakseen Valkjärven pohjoiskärjen ympäri.

Leiripaikkojen aatelia

Ensimmäiset sadepisarat alkoivat tipahdella taivaalta vasta pitkälti kuuden jälkeen illalla. Matkaa Kirnukankaan laavulle oli enää reilun kilometrin verran, eikä pieni tihku enää haitannut hikisen siirtymän jälkeen.

Ja kas kummaa, laavulta löysimme edellisäivältä tutut kuopiolaiset pelaamasta korttia sateensuojassa. Katos tarjosi onneksi meillekin suojaa siksi aikaa, että sade loppui ja lähdimme etsimään rauhassa telttapaikkoja.

Kirnukangas on todellakin hyvä alue leiriytyä. Laavu on lievästi mäessä ja alempana avautuu rauhallinen metsälampi, jonka äärelle pääsee pientä ja mutkittelevaa polkua pitkin. Telttapaikkoja löytyy aivan laavun vierestä sekä hieman alempaa järven läheltä.

Leiri valmiina viimeistä yötä varten.

Itse valitsin kuitenkin tasaisen mättään rauhalliselta paikalta vähän laavun yläpuolelta. Yhteensä majoitteita oli kolme telttaa ja yksi riippumatto, mutta tilaa riittäisi vielä isommallekin porukalle. Oivallista!

Tyhjentelimme illan aikana niin runsaita ruokavaratojamme kuin oivalliseksi valinnaksi osoittautunutta viksipulloakin. Vähitellen väsymys alkoi painaa ja ilta viilentyä sen verran rivakasti, että suuntasimme kukin omiin majoitteisiimme odottelemaan unta.

Äkkiä pois, valitettavasti

Eipä sitä unta tarvinnut oikeasti odotella. 

Aamulla lähdimme ruokatuokion jälkeen oikeastaan suorinta tietä takaisin kohti Lapinjärveä. Sunnuntaikin on välillä yllättävän työntäyteinen päivä, joten halusimme ehtiä ajoissa takaisin Lahteen. Patikoinnissa kesti kuitenkin parisen tuntia, joten ulkoliikunnan makuun pääsi vielä hyvin viimeisenäkin päivänä.

Vielä viimeiset aamukahvit.

Viimeisessä risteyksessä ennen parkkipaikalle kääntymistä mielen valtasi taas tuttu haikeus. Ulkona on vaan mukava olla.

Tämä on onneksi vasta alkua tuleville seikkailuille!

 

Vastaa