Mainos

Olimme viettäneet tähän mennessä jo kaksi yötä kansallispuiston hienoissa maisemissa. Lue kertauksena edellinen osa matkastamme: Hetta-Pallas, osa 3: Kohteena Outtakka


Rankkasade. Kova tuuli. Yö. Tämmöisinä hetkinä osaa olla kiitollinen hyvästä teltasta. Jos edellinen yö olikin jo antanut merkkejä Lapin arvaamattomasta säästä, niin viimeistään nyt saimme kokea sen toden teolla.

Heräsimme yöllä siihen, kun telttakangas rämisee ympärillä pauhaavassa tuulessa ja sade hakkaa Hillebergin seiniä milloin mistäkin suunnasta. Havahduin hetkellisesti tähän myräkkään, mutta tajusin samalla, että en kokenut pienintäkään epäilystä telttamme kestävyydestä. Niinpä kiskoin makuupussin vetoketjun tiukemmalle ja ummistin silmäni levollisin mielin.

Nukkumisesta ei tosin meinannut enää tulla mitään. Vaikka olimmekin illalla vetäneet myrskynarut melkoisen kireälle, niin kangas pääsi lepattamaan hyvin äänekkäästi armottoman tuulen tuiverruksessa. Edellispäivän matkasta väsyneenä onnistuimme kuitenkin torkkumaan aamuyön pikkutunneille saakka ennen suurempia keskeytyksiä.

Lapin kesä oli harmaa ja vähäluminen.

Tunteja jatkuneen tuulen jälkeen huomasimme teltan peräpään repsottavan ikävästi jalkojemme päällä. Yksi kiila oli siis päässyt irtoamaan pehmeästä maaperästä. Pienen tuskailun jälkeen Toni otti sankarin viitan harteilleen ja nousi kylmän kosteaan aamuyön myräkkään kiinnittämään karkumatkalle yrittäneen kiilan entistä napakammin maahan ja säätämään samalla tuuletusräppänät hieman soveliaampaan asentoon. Ja taas yritettiin nukkua.

Vihdoin tuuli laantui hieman maltillisempiin lukemiin ja saimme nauttia hetken aikaa vähän syvemmästä levosta.

Aamu sisätiloissa

Heräilimme lopulta kello kymmenen aikoihin ihmettelemään viimeöisiä voimannäytteitä, joita pohjoinen luonto oli meille esittänyt. Pihalla satoi edelleen niin paljon vettä, että perinteinen ulkoilma-aamiainen jäi tällä kertaa vain haaveeksi.

Teltassakin on tosin välillä ihan mukava syödä. Veistelimme puukolla tuhdit voikerrokset rieskan päälle ja viimeistelimme koko komeuden ravitsevalla nipulla meetwurstia. Kaiken tämän kruunasi vielä edellisillasta ylijäänyt tilkka henkilökohtaisen somelieerimme tarkoin valitsemaa viiniä.

Teltassa on oikeastaan ihan tunnelmallista.

Varsinkin pidemmillä reissuilla tulee väkisinkin vastaan myös ikäviä tilanteita, mutta silloin niitä vastaan pitää taistella kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tämä hieman poikkeuksellinen aamupala oli yksi näistä taistelukeinoista. Edessä oli kuitenkin vielä leirin purkaminen kaikkea muuta kuin mukavissa olosuhteissa.

Oikeasti tilanne ei ollut ihan näin dramaattinen. Tänään olisi nimittäin vuorossa vain parin kilometrin mittainen siirtymä Pahakurun tuvalle, johon ajattelimme jäädä myös yöpymään. Ja mikä parasta, illalla päästäisiin saunomaan Hannukurun helliin löylyihin!

Näiden ajatusten voimaannuttamina vedimme varusteet niskaan ja siirryimme ulos onneksi varsin tilavan absidin suojista. Aloimme siis kiskoa kiiloja irti ja valmistautua retken jatkumiseen.

Viisimetrisestä tunnelista saa tehtyä aika hemmetin tehokkaan purjeen.

Nyt seuraa kuitenkin tärkeä opetus, joka kannattaa aina pitää mielessä: kovassa tuulessa teltan purkamiseen on syytä kiinnittää tavallista enemmän huomioita, vaikka hieman väsyttäisikin. Viisimetrisestä tunnelista saa nimittäin tehtyä aika hemmetin tehokkaan purjeen.

Teltan pystytys sujui sentä hallitusti tyynessä kelissä.

Suosittelenkin siis lämpimästi laskemaan teltan kaaret alas ennen kiilojen irrottamista. Muuten on mahdollista, että yösija yrittää hyvinkin määrätietoisesti lähteä lentämään kohti kaukaisuutta ja silloin kellään ei ole enää kivaa.

Onneksi saimme kahteen mieheen estettyä Hillebergin karkumatkan, kiitos aiemmin nautitun reippaan voimäärän. Sooloreissulla teltalle olisi kyllä saanut sanoa hyvästit alta aikayksikön.

Voitokkaan taistelun jälkeen tilanne alkoi jo naurattaa, mutta jatkossa emme enää sorru samaan virheeseen. Ainakaan toivottavasti.

Pitkospuut johtavat suoraan Pahakurun autiotuvan pihaan.

Päivän etappina oli vain parin kilometrin mittainen siirtymä Pahakurun tuvalle, johon suunnittelimme jäävämme yöksi. Tupa oli vielä tässä vaiheessa tyhjillään, joten heitimme märät kamat reteästi kuivumaan ja aloimmme sytytellä tulta kamiinaan.

Kenkä tykkää, kun sen antaa välillä kuivua.

Seuraavat tunnit menivätkin leppoisasti lepäillessä ja syödessä. Tuvan pihassa käväisi myös parinkymmenpäinen joukko turisteja, jotka olivat saapuneet ympäri Eurooppaa ihmettelemään Lapin kauneutta. Muutoin saimmekin olla pitkälti omassa rauhassa.

Kylpypäivä

Iltapäivällä pakkasimme kamerat, pyyhkeet ja vaihtovaatteet pienempiin reppuihin ja lähdimme pienelle kuvausreissulle, jonka lopussa suuntaisimme Hannukurulle saunomaan.

Tämä pienen kuvausreissun piti olla kestoltaan ehkä puolisen tuntia, mutta kaikki ei mennytkään ihan nappiin. Kiersimme läheisen lammikon valokuvia räpsien ja suuntasimme takaisin polkua.

Outtakka näytti vielä kauempaakin katsottuna massiiviselta.

Polulle ei tosin ollutkaan ihan niin helppo kulkea. Raivasimme tietä risukoiden läpi, nousimme ja laskeuduimme jyrkkiä metsämäkiä sekä loikimme märiltä kivenlohkareilta toisille. Pisteenä iin päälle saimme niskamme vielä raikkaan ja riittoisan vesisateen.

Suurin osa päivän kilometreistä kertyikin tällä naurettavalla saunaseikkailulla. Pahinta on se, kun varautuu vain kevyeen jolkotteluun, mutta löytääkin itsensä alati hankalammaksi muuttuvien esteiden keskeltä ilman tarkkaa tietoa poispääsystä.

Lopulta maasto avartui jälleen ja edessämme siinsi jo hyvin tervetullut näky: Hannukurun läheisyydestä ilmoittava opaste.

Saunalle olikin sopivasti saapunut Pallaksen luota matkaan lähtenyt retkue ja meitä odotti samantien kuumat löylyt. Erämaasauna kesken hikisen vaelluksen on lähes sielunhoidollinen kokemus, kun viimeisten päivien aikana ihoon pinttynyt likakerros alkaa väistyä hikipisaroiden tieltä.

Paransimme porukalla maailmaa ja keskustelimme toisten vaeltajien kanssa meitä vielä odottavista haasteista lähempänä Pallasta. Hannukuru sijoittuu sopivasti hyvin lähelle puolimatkaa ja se toimii hyvänä merkkipaaluna kokonaisvaellusta ajatellen.

Löylyjen innoittamana vilkaisimme myös tyhjälle pihamaalle ja kohti polun päässä tyynenä lepäävää tunturilampea. Veden lämpötilaa ei kannata edes arvuutella näissä olosuhteissa, mutta jäisen raikkaaseen veteen upottautuminen suoraan saunasta on vain käsittämätön kokemus. Hengitys salpautuu hetkeksi ja kaikki aistit terävöityvät lämpötilan romahtaessa äkillisesti ympärillä. Samalla koko kropan valtaa pienen järkytyksen sekainen euforia, joka vie kehon ja mielen raa’an alkukantaiseen olotilaan sekä rauhalliseen yhteyteen ympäröivän luonnon kanssa.

Mutta runoilut sikseen. Sauna oli kuuma, vesi kylmää ja mukana kannettu olut painonsa arvoinen kultaa. Poistuimme muutaman löylykierroksen jälkeen tyytyväisinä takaisin Pahakurulle, jossa suurin osa varusteistamme odottikin nätisti tuvan kulmassa.

Vatsat täyteen ja nukkumaan

Torstain luksuksen kruunasi lettukestit autiotuvan suojissa. Meillä oli matkassa pussillinen lettujauhoja, runsaasti voita paistamiseen sekä purnukka täynnä hilloa. Tuvan kulmassa nökötti pikkuruinen kaasuliesi ja seinällä roikkui karu, mutta ehjä paistinpannu. Mora toimitti hyvin tehtävänsä paistolastana ja riittävä voimäärä piti huolen siitä, ettei taikina pääse jumittumaan pannun pintaan.

Pian meillä olikin maittava ateria valmiina ja tuhosimme hetkessä koko lettupinon sekä puoli purkkia hilloa.

Kuva kertonee kaiken. Helppo 5/5.

Loppupäivä kuluikin lepäillen ja ruokaa sulatellen. Heitimme illalla makuualustat laverille ja kävimme nukkumaan levollisina tuulelta ja sateelta suojassa.

Päivä numeroina

  • Kävelty matka: 8,2 km
  • Askeleet: 14400
  • Nousu: 61 m
  • Lasku: 251 m
JAA
Edellinen artikkeliKytäjä-Usmin ulkoilualue, Hyvinkää
Mikko Seppälä

Tietokoneen ääreltä karuun luontoon siirtynyt budjettivaeltaja.

Vastaa