Ulkoilmamiesten Outdoor-seinäkalenteri vuodelle 2019 on nyt myynnissä! Tilaa omasi 25% alennuksella käyttämällä kassalla koodia KUUKKELI. Klikkaa itsesi kauppaan tästä linkistä.

Lukaise pohjustukseksi ensimmäinen osa, jossa matkataan etelästä autojunalla Ouluun ja ajetaan sieltä parin mutkan kautta Hettaan: Hetta-Pallas, osa 1: Valmistelu ja lähtö


Matka oli siis kestänyt tähän mennessä noin 19 tuntia ja nyt päästiin vihdoin itse asiaan. Meidät perille kuljettanut vene pöristeli vähitellen takaisin vastarannalle sillä välin kun me kiristimme vielä kengännauhat kuntoon ja aloimme sovitella rinkkoja selkään. Edessä olisi vähintään 55 kilometriä seikkailua ja Lapin kauneutta seuraavien päivien aikana.

Olimme koko edeltävän viikon seuranneet jännityksellä säätiedotteita, jotka lupailivat pahimmillaan jatkuvaa sadetta joka päivälle. Siksi olikin vaikea uskoa yläpuolellamme avautuvaa näkymää: vain yksittäiset pikkupilvet tekivät taivaalla seuraa lämpimänä helottavalle auringolle.

Matka oli kieltämättä mahtavaa aloittaa näin suotuisissa olosuhteissa. Edellisestä retkestä olikin ehtinyt vierähtää jo pari kuukautta, joten hieman helpotettu paluu luonnon pariin tunti varsin kohtuulliselta.

Hetasta on helppo aloittaa

Omasta mielestäni valitsimme reitin kulkusuunnan todella onnistuneesti. Alkumatka Hetan päädystä oli aika helppoa ja tasaista kuljettavaa, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaankin onneksi tunnelmallista. Tasamaastossa oli mukava aloittaa, koska rinkka tuntuu yleensä tauon jälkeen tavallista painavammalta, eikä kroppa ole vielä tottunut maastossa patikointiin.

Kiiruna oli ensimmäinen eksoottisempi eläinhavainto perillä

Ensimmäisten kilometrien maisemat olisivat oikeasti voineet olla mistä päin Suomea tahansa, mutta tieto pohjoisesta sijainnistamme riitti pitämään tunnelman korkealla. Pikku hiljaa ympäröivä metsä alkoi kuitenkin harventua, ja parin tunnin leppoisan käyskentelyn jälkeen aloimme saapua ensimmäiselle autiotuvalle, joka toimi myös ruokailupaikkana.

Samalla taustalle kohosi myös ensimmäinen tunturi, jollaisesta ei etelässä olisi voinut haaveillakaan.

Kaukana taustalla siintää ensimmäinen merkki maaston mäkisyydestä.

Paras hetki jokaisella reissulla on se, kun oikeasti ymmärtää olevansa kohteessa ja seikkailu on vielä edessä. Ensimmäinen autiotuparuokailu oli minulle tällainen hetki. Nautimme päivällisen kaikessa rauhassa, joimme kahvit kaveriksi ja täytimme samalla vesivarannot täyteen.

Kylläisenä on taas mukavampi jatkaa talsimista.

Vihdoin kohti korkeuksia

On jotenkin todella hämäävää kiivetä hiljalleen ylemmäs kohti tunturin huippua. Nousu tuntuu poikkeuksetta jyrkältä, huippu ei tunnu lähestyvän ollenkaan, ja taakse katsoessa kuljettu matka näyttää lähes tasamaalta. Annoimme onneksi itsellemme sen verran armoa, että pysähdyimme puolivälissä istumaan ja nautiskelemaan maisemista.

Huipulle saavuttuamme alkoi ensimmäisen päivän siirtymä kääntyä jo voiton puolelle. Jatkoimme jonnin verran eteenpäin, kunnes löysimme sopivan suojaisan telttapaikan aivan pienen tunturijärven läheisyydestä. (Lisäys: ensimmäinen telttapaikkamme ei ollut sääntöjen mukainen. Leiriytyminen on sallittua vain autiotupien välittömässä läheisyydessä tai erämaa-alueilla.) Matkan  aikana taivaskin oli mennyt pilveen ja ensimmäiset vesipisarat alkoivat vähitellen ropista iholle leiripaikalle saavuttuamme.

Persauksessa kutitti pieni pelko kunnon myrskystä, joten nappasimme teltan äkkiä pois paketista ja aloimme pystyttää siitä meille yösijaa. Tosin eipä itse pystytys kovin äkkiä tapahtunut. Taidot olivat kummasti päässeet vähän ruostumaan, joten tusailimme vesisateessa vähän toivottua pidempään ennen kuin pääsimme viemään tavarat ja itsemme Hillebergin suojaan.

Onneksi sade osoittautui vain ohimeneväksi kuuroksi, joka ensin hiljeni kunnes loppui kokoaan. Kello oli tosin tässä vaiheessa jo pitkästi yli 11 illalla, eikä nukkumaanmenokaan olisi haitannut yhtään.

Nukkumatti oli kuitenkin kaikesta päätellen unohtanut unihiekkansa etelään, koska pitkän päivän päätteeksikään ei väsyttänyt kunnolla. Nyt pääsimme toisaalta nauttimaan illan valoisuudelta ja kaivoimme rinkkojen kätköistä kamerat esille.

Karut maisemat lumikerroksineen, ensimmäistä kertaa pystytetty teltta ja vilkkaasti soliseva puro toimivat hyvinä kuvauskohteina. Kotioloissa valokuvaaminen unohtuu liian helposti, mutta näin hienoissa puitteissa kameran takana viihtyy enemmän kuin mielellään.

Keskiyön tacopata

Niinhän siinä vaan kävi, että pikkutunneille mentäessä matkamiesten vatsat alkoivat mouruta. Itikoita oli ilmassa suhteellisen vähän, joten pistimme tuumasta toimeen ja aloitimme keskiöisen ruokatuokion.

Meillä oli monen muun pussiruoan lisäksi mukana myös yksi kappale Blå Bandin taco-pataa, josta olin aikaisemmin kuullut vain tarinoita. Moni retkeilijä on väittänyt kyseistä pataa hyvin mausteiseksi ja rohkeimmat luonnehtivat sitä jopa tuliseksi. Yöllisen leppeässä ilmanalassa oli siis oiva hetki todeta asian laita tarkemmin myös itse.

Keittelimme kaasulla vedet ja annoimme ruoan hautua hetken ennen maistiaisia. Saimme vahvistettua huhut jo ensimmäisestä lusikallisesta alkaen: taco-pata on oikeasti tuhdin mausteinen.

Vedimme kevyenä yöpalana yhden pussin kahteen mieheen, mutta sekin oli riittävästi irrottamaan pieniä hikipisaroita ohimoilta. Ei tätäkään retkimuonaa voi missään nimessä haukkua huonoksi, päin vastoin. Se on oiva ja massasta erottuva makuelämys, joka avaa samalla mukavasti vaikka tukkoisen nenän.

Ruokailun jälkeen kello oli lähempänä yhtä, joten siirryimme yksissä tuumin sisälle odottelemaan unta. Tein myös pienet muistiinpanot päivästä, jotta näiden tekstien kirjoittaminen olisi helpompaa. Tämän jälkeen uni saapuikin jo varsin ripeästi ja ensimmäinen retkipäivä oli valmis.

Päivä numeroina

  • Kävelty matka: 9,7 km
  • Askeleet: 17500
  • Nousu: 381 m
  • Lasku: 33 m

Lue seuraavaksi kolmas osa, jossa poiketaan merkityltä reitiltä ja lähdetään huiputtamaan yli 700 metriä korkeaa Outtakkaa: Hetta-Pallas, osa 3: Kohteena Outtakka


Joko näit meidän hienon seinäkalenterin? Hyödynnä 25% ale koodilla KUUKKELI. Klikkaa itsesi kauppaan tästä linkistä.

2 KOMMENTIT

  1. Sellainen huomio, että tuolla ei saisi leiriytyä missään välillä, vaan ainoastaan tupien pihamaalla/välittömässä läheisyydessä. Erheenne johtuu varmasti ekakertalaisuudesta, mutta kansallispuiston sääntöihin olisi kannattanut tutustua etukäteen.

    Toki, jos leirinne on tuvan pihassa ja käsitin väärin, olen pahoillani. Tästä kirjoituksesta saa sen kuvan, että leiri oli jossain tupien välillä. Teillä on kuitenkin paljon lukijoita, ettehän ohjeista väärin.

    • Moi!

      Tuo on ihan totta. Jäätiin jälkikäteen kanssa miettimään, että nyt ei tainnut mennäkään leiriytyminen ihan nappiin. Ekan retkipäivän jälkeen oli niin innoissaan ja väsynyt, että unohtui koko homma.

      Toi on sen verran hyvä pointti, että mä lisään juttuun maininnan asiasta niin ei tee muut ainakaan samaa virhettä.

      -Mikko

Vastaa